
» Oli synkkä ja myrskyinen yö - ainaki melkein. Keskipäivä aurinkoisena pakkaspäivänä, jolloin Lawleyn kuopus syntyi. Lapsi ristittiin Jinnyksi, sillä vanhemmilla oli jokin viehätys y-loppuisiin nimiin, eikä kolmas lapsi saanut muuttaa nimensä kannalta traditiota. Perhe asusteli omakotitalossa Clevelandin lähiöalueella, Ohiossa, jossa koulut ja terveydenhuolto oli lähellä. Jinny oli jo lapsena suhteellisen vilkas, ja vaikka tyttöä pyrittiin kasvattamaan kurinalaisena, pikku neiti onnistui aina tekemään pahojaan.
Jinny oli neljän aloittaessaan baletin tanssimisen, ja sekin juontui siitä, että tyttö sattui lukemaan autossa istuessaan balettikoulun mainoksen. Nokkela tyttö kun oli, hän osasi siis lukea jo tuon ikäisenä. Jinny oli onnesta soikea hänen päästyä tanssikouluun, ja baletista tulikin se suuri rakkaus. Kun baletti vei niin suuren keskittymisprosentin tytön elämästä, jekkuilu ja pahanteko jäi vähemmälle. Joka oli hyvä niin vanhempien kuin Jinnyn itsensäkin kannalta. Mutta ajan myötä niin kävi myös koulun kanssa. Ala-aste aika meni vielä hyvin ja Jinny loisti parhaiden oppilaiden joukossa, mutta ylä-asteella tytöltä lopahti kiinnostus kouluun ja hän tahtoi vain tanssia balettia. Jinnyn arvosanat alkoivat laskemaan, ja vanhemmat sanelivat ehdot: jos tytär tahtoi tanssia, koulun piti sujua hyvin. Eipä siinä jätetty Jinnylle vaihtoehtoja, ja nuoren neidin elämään ei sitten mahtunutkaan muuta kuin koulu ja tanssiminen.
Kuusitoista vuotiaana Jinny tapasi Scottin, häntä itseään viisi vuotta vanhemman miehen, joka oli juuri saanut itselleen stuertin paperit. Tapahtumapaikkana oli yllätysyllätys eräs Clevelandilainen baari, jossa Jinny oli ystävineen juhlistamassa tanssikilpailun voittoa. Scott ja Jinny alkoivat tapailla toisiaan aluksi harvempaan, mutta vähitellen yhä useammin, ja lopulta he alkoivat seurustella. Jinnyn vanhemmat olivat aivan haltioissaan Scottista, koska mies oli niin hyvin kouluttautunut, hyvä käytöksinen ja ystävällinen. Joskin osa Jinnyn ystävistä ovat aina ihmetelleet miten tytön vanhempia ei häiritse se seikka, että Scott on niin paljon vanhempi Jinnyä. Ja ennen kuin Jinny oikeastaan huomasikaan, hän olikin jo kihloissa Scottin kanssa. Ja vanhemmat aivan innoissaan alkoivat jo lähestulkoon suunnittelemaan kaksikon häitä. Scott ja Jinny muuttivat yhteiseen asuntoon Columbukseen, sillä Jinny ei itse ainakaan halunnut asua enää vanhempiensa kanssa samassa asunnossa, etenkään kun hänhän oli kuitenkin jo täysi-ikäinen ja kihloissakin. Mutta eivät he silti halunneet lähteä Ohion rajojen sisäpuolelta minnekään, joten Columbus oli siinä vaiheessa se parhain vaihtoehto. Suurempi kaupunki, suurempi mahdollisuus tehdä kaikkea.
Lukion jälkeen Jinny alkoi opiskelemaan tanssitieteitä Columbuksesta käsin, Scottin lennellessä Amerikan mantereen yllä. Jossain vaiheessa kuitenkin molemmat kaksikosta alkoivat huomata, että heidän tunteensa alkoivat kääntyä pelkäksi ystävyydeksi. Heistä kumpikin viettivät niin paljon aikaa omilla tahoillaan, jolloin kumpikin heistä ajautui uusiin suhteisiin. Selkeästä yhteisymmärryksestä kaksikko lopulta totesi, että he olivat vain todella läheisiä ystäviä ja asiat oli parempi jättää sille tolalle. Kihlaus purettiin, mutta Jinny ja Scott pysyivät aivan yhtä läheisinä kuin ennenkin.
Jinny opiskeli aikansa Columbuksessa, mutta saadessaan tilaisuuden lähteä vaihtoon ulkomaille, ei hän kauaa asiaa miettinyt kun suuntasi nenänsä kohti Lontoota. Hän vuokrasi Devon Streetiltä kaksion, joka todellisuudessa tuli huomattavasti halvemmaksi kuin yksiö, ja Britannian maaperällä hän nyt jatkaa opiskeluaan vailla huolen häivää.
» Jinny on idealisti, mutta myös älykäs ja hän oppii helposti uusia asioita. Hän on avoin kaikille uusille asioille, mutta on samalla äärimmäisen itsepäinen ja joustamaton. Jos Jinny kerran muodostaa mielipiteensä jostain asiasta, sitä ei kovin helposti onnistuta muuttamaan. Sama pätee jos Jinny saa jonkin oivalluksen, omistaa hän jonkinlaisen pakonomaisen tarpeen suorittaa se, eikä mikään saa estää asian toteuttamista. Juuri tämän seikan takia, Jinny ei halua jäädä kenellekään kiitollisuuden velkaan vaan haluaa hoitaa mahdollisimman tarkasti itse omat asiansa ja laskunsa. Jinnyllä on myös suuri halu olla vapaa, ja hän haluaakin että voi rauhassa lähteä minne vain ja milloin vain, ja tulla takaisin kun hän itse niin haluaa. Jinny haluaa myös kokeilla kaikkea erilaista, kaikkea jota ei aina täysin tutuksi ja turvalliseksi luokitella. Hän on myös tekemisissään ja rakkaudessaan intohimoinen.
Vaikka Jinny tuppaa olemaan vähän riippumaton muista ihmisistä, osaa hän rakastaa syvästi jos löytää vain jonkun ihmisen joka ymmärtää hänen vapauden kaipuunsa. Jos hänet haluaa kahlita paikoilleen ja omistaa, Jinny ahdistuu ja pakenee paikalta, ja nalkutus saa yleensä hänet pyörähtämään takaisin tulosuuntaansa. Mutta jos Jinnyllä on aito varmuus siitä, että hän saa vapaasti tulla ja mennä, hänellä ei yhtäkkiä olekaan kiire minnekään.
» Jinny on 170cm pitkä ja painoa löytyy juuri sopivasti balettitanssijalle. Eli toisinsanoen, hän ei todellakaan ole mikään painava ihminen. Ruumiinrakenne on muutenkin hyvin siro, miltei nukkemainen. Jotkut jopa ovat sanoneet, etteivät uskalla edes halata Jinnya yhtään tiukemmin, etteivät särkisi toista. Joten vertaus posliininukkeen tulee kuultua varsin usein.
Hänen silmänsä ovat hyvin vaalean siniharmaat, ja katse yleensä aina iloisen lempeä. Huulet ovat vaalean roosat, täyteläiset ja niiden takaa välkkyy hymyn myötä suora, valkea hammasrivistö. Jinnyn hymyillessä, hänen poskiinsa ilmestyy sievät hymykuopat.
Hiukset ovat luonnostaan vaaleanruskeat, aavistuksen blondiin vivahtavat, mutta Jinny värjäilee niitä aika-ajoin tummanruskeasta blondiin ja kaikkea siltä väliltä. Hiukset ovat loivasti luonnonkiharat, leikattu aavistuksen kerroksittain jolloin pisimmät latvat hipovat alaselkää ja lyhimmät solisluita.
Vaatetukseltaan Jinny suosii aikalailla kaikkea tyttömäistä, aistillisuuden ripauksella, mutta hän myös rakastaa suuresti yksinkertaista 'farkut ja t-paita' -tyyliäkin. Mitään selkeää värilinjaa hän ei kuitenkaan suosi, vaan hänen vaatekaappinsa on oikeastaan varsin kaikenkirjava niin värien kuin vaatekappaleiden suhteen.
Jinnyllä on kielilävistys sekä reiät molemmissa korvissa. Hän pitää kaulassaan yleensä yhtä tai kahta kaulakorua, vasemmassa ranteessaan sekä oikeassa nilkassaa hopeista ketjua.
Tiedot&ulkoasu © Kizzy
Kuvissa Ekaterina Kiseleva